perjantai 16. marraskuuta 2012

Pornoa kehiin!


Yksi demokratian kulmakivistä on vapaus, jolla voidaan viitata niin poliittisiin, sosiaalisiin kuin taloudellisiin vapauksiin. Nämä kategoriat pirstaloituvat edelleen yksityiskohtaisiksi vapauksiksi, joista mm. sananvapaus on puhuttanut viime aikoina Suomessakin; mitä saa sanoa ja mitä ei. Vapaudellakin on siis rajansa, jonka esim. Saul Schubak on suureksi ilokseen päässyt sisäistämään julkisesti.

Saul Schubak ei kuitenkaan liity mitenkään tämän tekstin otsikkoon: pornoon. Porno tosin liittyy Schubak –sekoilun kanssa samaan teemaan, vapauksiin, ainakin vapauksien rajoitteellisuuden näkökulmasta. Foreign Policyn Transitions –blogi kertoi maanantaina kriittiseen sävyyn Egyptin aikeista blokata internetpornon käyttö. Tarinassa ei tosin sikäli ole kyse vain pornosta, vaan laajemmin siitä, että arabikevään jälkeisellä ajalla työttömyyden, köyhyyden, aliravitsemuksen, hallinnon ja koulutustason parantamisen sijaan Egypti pistää resurssinsa pornon blokkaamiseen. Porno ei myöskään ole avaintekijä vapauksien näkökulmasta, vaikkakin myös pornoa voidaan ajatella vapautena niin sen kuluttajien kuin sen tuottajien näkökulmasta. Pornon blokkaaminen liittyy kuitenkin demokratian ydinviholliseen, sensuuriin, jossa Egypti tästä näkökulmasta liittyy Kiinan internet-politiikan ystäväksi perusteellaan pornon haitallisuudesta egyptiläisille arvoille. Haitallista tai ei, Egyptissä ei todennäköisesti kovinkaan usean elämä varmaan kaatuisi pornon poissaoloon, mutta periaatteellisena kysymyksenä pornosensuurin vastustaminen on vapauksien kannalta hyvinkin aiheellista.   

Porno tai oikeastaan seksiteollisuus voidaan nähdä liittyvän myös laajemmin demokraattisiin vapauksiin. Vaikka pornosta ja seksiteollisuudesta puhutaan useammin uhriuden kuin ylistyksen näkökulmasta, voidaan mm. seksityö nähdä myös vapautena. Vapautena valita ammattinsa ja vapautena tehdä juuri sitä mikä itselleen on mielekästä. Tästä vapaudesta voi toki olla asiaan liittyvän moraalinormin varjolla montaa mieltä, mutta ainakin The Guardianin haastattelemien intialaisten seksityöntekijöiden näkökulmasta seksityö on naisten voimaantumista. Heidän mukaansa seksityön ongelma ei ole niinkään siinä, että se olisi työtä, johon ajaudutaan pakotettuna tai epätoivossa vaan siinä, että seksityöntekijöitä pidetään urheina, ja henkilöinä jotka pitäisi pelastaa. Tässä he ovatkin jossain määrin oikeassa, sillä myös seksityöntekijällä on oikeus valita, joskin teemana seksityö vs. ihmisoikeudet on kovin monimutkainen. Monimutkainen siksi, että ei-uhriudesta huolimatta, intialaisten seksityöntekijöiden ylpeys ammatistaan ei kuitenkaan poista niitä ongelmia mitä alaa liittyy mm. ihmiskaupan näkökulmasta.

Pornon ja varsinkin seksityön vapausjulistuksen haasteellisuudesta huolimatta, aiheena kumpikin liittyy myös yleisesti seksuaalisiin vapauksiin. Vapauteemme olla juuri sellaisia kuin olemme ja kantaa ylpeydellä seksuaalista suuntautumistamme. Mielenkiintoista seksin, seksuaalisuuden ja pornon välimaastossa on kuitenkin se, että vaikka vapautena porno on demokraattisissa valtioissa vapaasti kulutettavissa, niin demokratiat kuitenkin onnistuvat ajoittain ontumaan sukupuolisuuntaukseen liittyvissä kysymyksissä. Siitäkin huolimatta, että pornon kovin yleisenä perusjuonena, kahden naisen välinen seksi, ei ole mitenkään heteronormatiivista. 

torstai 8. marraskuuta 2012

Katseet itään päin!


Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, kuten Ahti Karjalainen sanoi aikoinaan. Ennustaminen on kuitenkin mukavaa, varsinkin jos onnistuu osoittamaan myöhemmin olleensa oikeassa. Toki ei väärässä oleminenkaan ole vain isku vasten kasvoja, sillä positiivisesti ajattelun hengessä voi sekin toimia kannustimena uudelleenyrittämiseen.
Uudelleenyrittämiselle ja tulevaisuuden ennustamiselle vuosi 2014 on Afganistanille monella tapaa virstanpylväs. Ensinnäkin, Afganistanin tulee transitioprosessin mukaisesti ottaa vastuu omasta turvallisuudestaan vuoden 2013 loppuun mennessä ja kaikki NATO-johtoiset joukot vetäytyvät Afganistanista vuoden 2014 loppuun mennessä. Toisekseen, Afganistanissa käydään presidentinvaalit vuonna 2014, joka näistä kahdesta merkittävin tapahtuma Afganistanin tulevaisuuden kannalta. Ainakin Haseeb Humayoon mukaan, joka korostaa Afganistanin tulevaisuuden olevan kiinni johtajuudesta.
Johtajuus ja vallanvaihto ovat toki keskeisiä tekijöitä Afganistanin tulevaisuuden kannalta, mutta uskallan kuitenkin väittää, että se, mitä tapahtuu transition jälkeen ja erityisesti kenen kanssa on merkittävintä.  Transition aikatauluun liittyen, on toki selvää, että Afganistan ei tule jäämään yksinäisyyteen ainakaan länsimaiden kumppanuus -lupauksen valossa. Tämä lupaus saattaa kuitenkin jäädä Afganistanin näkökulmasta täysin triviaaleiksi, sillä nyt jos koskaan on tämänkin tapauksen suhteen hyvä kääntää katseet itään: Kiinaan!
Kiinan läsnäolo ja intressit Afganistanissa eivät sikäli ole täysin uusi asia, sillä onhan kyseessä rajanaapurit. Kiinnostavaa vuoteen 2014 lähestymisessä on kuitenkin se, että Kiina on nostanut profiiliaan Afganistan-suhteissa esimerkiksi lähettämällä huippupoliitikon, Kiinan turvallisuusministerin ja Politburon jäsenen, Zhou Yongkangin viralliselle vierailulle Afganistaniin. Tämän lisäksi kiinnostavaa läsnäolon lisääntymisessä on, että Afganistan hyväksyttiin tarkkailijajäseneksi Kiinan ja Venäjän johtamaan, Aasian keskeisimpään alueelliseen järjestöön, Shanghai Cooperation Organizationiin (SCO). Tosin tarkkailijajäsenyyden merkitys SCO:ssa ei ole täysin yksiselitteinen, sillä SCO:ta pidetään liian vähän tutkittuna organisaationa, joskin toisaalta sitä on kritisoitu identiteetin puuttumisesta
Mitä sitten ennustamiseen tulee, Afganistanin näkökulmasta Kiina-suhteiden vahvistuminen ja alueellisen yhteistyömallin löytyminen esim. SCO:n kautta saattaisi Afganistanin tulevaisuuden kannalta olla toimivampaa kuin nykyinen Yhdysvaltojen johtama länsimaisideologinen malli. Toki Kiinallakin on omat intressit pelissä esimerkiksi turvallisuuden takaamisessa ja erityisesti terrorismintorjunnassa, sillä Kiinalla on mm. terrorismin suhteen merkittäviä haasteita omien valtiorajojensa sisällä, Xinjiangin provinssissa. Siis alueella, jossa kulkee myös yhteinen raja Afganistanin kanssa. Mutta se mikä sitten voisi tuoda uuden ulottuvuuden esimerkiksi turvallisuuden ja kehityksen agendalle on, että kehitystuen sijaan Kiina investoi Afganistanissa kauppapoliittisesti merkittäviin kohteisiin, liikenteeseen, kaivos- ja energiateollisuuteen. Ja investointejahan Afganistaniin on pitkään kaivattukin.
Toimintamallina sijoittaminen teollisuuteen on vahvasti Kiinan kehityspoliittisen linjan, yhteisen hyötyyn ja vaatimuksettomuuteen perustuvan win-win-logiikan mukainen, jota Kiina toteuttaa erityisesti Afrikassa. Hyötynä Afganistanille ja erona Yhdysvaltojen harjoittamaan, melko interventionalisteiseen kehityspolitiikkaan tuo se, että Kiinan virallisena kantana, ”Kiina ei koskaan käytä kehitysapua puuttuakseen vastaanottajamaan sisäpolitiikkaan tai tavoitellakseen itselleen poliittista hyötyä”. Tästä huolimatta, Kiinan rooli on Afrikan suhteen puhuttanut myös kolonialistisessa mielessä, joka toisaalta ei ole yllättävää keskustelulle kasvavasta supervallasta. Tämän pohjalta, Kiina-Afganistan -suhteiden pohtimisessa onkin aivan yhtä relevanttia pitäytyä positiivisessa ajattelussa, kuin kategorisoida Kiinan saama kritiikki peloksi länsimaiden ja etenkin Yhdysvaltojen valta-aseman murentumisesta. Pelko ei ole uutta, sillä onhan Kiinan sotilaallisen voiman kasvukin kategorisoitu huolestuttavaksi