Anna mulle sanktioo

Kuva: www.webpronews.com

On 12. helmikuuta 2013. Pohjois-Korea suorittaa ydinkokeen Punggye-ri testialueellaan. Pohjois-Korean mukaan kyseessä on vain pieni ja kevyt koe, sillä paukkuja heiltä löytyisi kunnon jytkyynkin. The Economist kertoo ydinkokeen olevan kohdennettu keskisormi etenkin Yhdysvalloille ja toisaalta yritys kerätä huomiota hieman omaperäisellä tyylillä. New York Times puolestaan uutisoi Pohjois-Korean suunnittelevan iskua Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltoihin. Ja näitä uutisia riittää, kuumana aiheena jopa Iltasanomien ykkösuutisiksi.

Oli tyyli ja Pohjois-Korean suunnitelmat kuitenkin mikä tahansa, kansainväliseltä yhteisöltä on todella loppuneet keinot Pohjois-Korean ydinohjelman pysäyttämiseksi. Sitäkin huolimatta, että YK:nturvallisuusneuvosto kiristi helmikuisen ydinkokeen johdosta Pohjois-Koreaa koskevia sanktioita. Nämä sanktiot tuntuvat olevan pelkkä epäonnistunut vitsi Pohjois-Korealle.

Kuva: www.guardian.co.uk

Entäpä Iran? International Crisis Groupin sanktioverkkoa katsoessa on selvää kuka painostaa Irania eniten: Yhdysvallat. Yhdysvaltojen lisäksi huolensa Iranin ydinohjelman tarkoitusperästä jakaa kuitenkin myös YK:n turvallisuusneuvoston muut pysyvät jäsenet, jotka velvollisuudestaan kokoontuivat (Saksalisällä) asian tiimoilta Kazakstaniin viime viikolla. Laihoin tuloksin tosin, sillä neuvotteluiden lopputuloksena Iran pitäytyi jälleen argumentissaan ydinohjelmansa olevan vain rauhanomaiseen käyttöön.  

Sanktiot eivät ole siis purreet myöskään Iranin tapauksessa, kiristyksistä huolimatta. Toisaalta miksi purisi, sillä Iran on onnistunut osaltaan kääntämään sanktiot omaksi hyödykseen siirtymällä esim. öljymarkkinoilla vaihdantatalouteen. Maat jotka ostavat iranilaista öljyä voivat nimittäin jatkaa tuontia niin pitkälti kunhan öljy maksetaan Iraniin vietävillä paikallisilla tuotteilla. Tämän lisäksi sanktiot ovat epäonnistuneet sytyttämään mielenosoituksia hallintoa vastaan, siitäkin huolimatta, että sanktiot vaikuttavat raskaimmin keskituloisiin ja sitä heikompiin.

Ketä sanktiot sitten hyödyttää? Eipä juuri ketään, sillä sanktiot kohdistuvat poliittista johtoa rankemmin tavallisiin kansalaisiin. Sanktiot ovat länsimaisen ajatusmaailman tuote, jonka oletusarvona on, että minkä tahansa valtion johtajat reagoisivat kansan ahdinkoon. Näin ei kuitenkaan tapahdu, ja nämä länsimaisesta näkökulmasta olevat ”roistovaltiot” löytävät aina uusia kumppaneita, joita eivät sanktiot juuri kiinnosta. Tältä pohjalta vaikuttaakin siltä, että sanktioiden ainut hyöty, jos sitä nyt hyödyksi voi kutsua, saattaa olla se, että länsimaiset poliitikot voivat ainakin sanoa yrittäneensä jotain. Kuitenkin ilman, että juuri kukaan kyseenalaistaa ainakaan ääneen sanktioiden toimivuutta tai sitä, että länsimaiset politiikot toisaalta myös lisäävät sanktiomaissa elävien, jo ennestään köyhien ahdinkoa.

Sanktioita asetetaan toki monista syistä, eikä vain Iranille ja Pohjois-Korealle. Näiden kahden maan tapauksessa sanktiot ja keskustelut ydinohjelmista saavat kuitenkin lähes saippuaoppeeran piirteitä. Kaikki vain ydinaseiden takia, joka aihepiirinä on enemmän kuin kaksinaismoralismin kehto.