Paperittomien yhteiskunta

Tiedätkö mitä yhteistä on wc-paperilla ja henkilöllisyysdokumentilla? Sen lisäksi, että kumpaakin voi viitata sanalla paperi, ajoittain Kosovossa tuntuu molemmista olevan pula.

Samuli Hurri kirjoitti Perustuslakiblogissa paperittomien yhteiskunnasta. Hurrin pääargumenttina oli tuoda esiin papereiden, siis olemassaolon dokumenttien, valta. Hurrin mukaan paperiyhteiskunta synnyttää meidät, pitää meidät hengissä ja kuoltuamme siirtää varallisuuden eteenpäin. Hän lisää, että tähän ei tarvita ihmisoikeuksia, vaan merkintä väestötietojärjestelmässä. Mutta entä jos väestörekisterissä ei ole? Onko paperiton todellisuudessa ihminen? Tottakai on, joskin paperiton henkilö ei nauti samoja oikeuksia kuin paperilliset kanssaeläjänsä. 

Suomalaisesta perspekstiivista paperittomista puhutaan usein siirtolaisten yhteydessä, kuten Pakolaisneuvonta ry:n koordinoimasta Paperittomat- hankkeesta voi havaita. Siis ongelmasta, joka tulee jostain muualta. Täällä jossain muualla, Balkanilla, ongelma on yhteiskunnallinen. Yhdelläkään Balkanin niemimaan valtiolla ei ole 100 prosentin tasoa syntymätodistusten suhteen. Tämä tarkoittaa suoraan myös sitä, että näiltä jo syntymävaiheessa yhteiskunnan ulkopuolelle jääviltä lapsilta on estetty pääsy yhteiskunnallisten palveluiden, kuten koulunkäynnin ja terveydenhuollon piiriin. Lisäksi koska he eivät ole olemassa, valtio ei myöskään suojata heitä väkivallata, hyväksikäytöltä tai ihmiskaupalta.

Balkanilla paperittomuuden, niin syntymätodistuksen puuttumisen kuin kansalaisuudettomuuden, ojassa makaavat pahimmin etenkin vähemmistöt, kuten romanit. Jugoslavian hajoamisen jälkeen nyky-Balkanin valtioilla on ollut huomattavia vaikeuksia kansalaistensa rekisteröinnissä ja asianmukaisen dokumenttien toimittamisessa. Haasteita on toki ollut myös valtaväestön keskuudessa, mutta tällä hetkellä suurimman riskin alla kansalaisuudettomuuteen ovat vähemmistöt.

Taistelu ihmisoikeuksien puolesta, paperittomuutta vastaan

Paperittomuus romani- ashkali- ja egyptiläisvähemmistöissä (RAE) ei toki ole heidän ainut haasteensa, sillä heidän asemansa muuhun väestöön nähden on muutoinkin heikko. Paperittomuuden haaste on kuitenkin otettu vastaan Kosovossa, sillä vuonna 1999 perustettu ja vuodesta 2004 itsenäisenä kansalaisjärjestönä toimiva Civil Rights Program Kosovo (CRPK) tarjoaa ilmaisia lakipalveluita edellämainituille vähemmistöille juurikin rekisteriöinnin merkeissä.

Yksi CRPK:n lakimiehistä, Aleksandar Todorovič, kertoo allekirjoittaneelle antamassaan haastattelussa rekisteröintiin liittyvien haasteiden kasvaneen etenkin 1999 väkivaltaisuuksien myötävaikutuksesta kun Serbia evakuoi syntymä,- kuolema- ja avioliittorekisteröintiä koskevat kirjat Serbiaan. Siltä osin kun pystyivät, sillä väkivaltaisuudet myös tuhosivat paljon rekisteröintikirjoja, kunnantalojen tuhoutuessa.

Kosovo on yrittänyt ratkaista ongelmaa uudelleenrekisteröintiprojekteillaan, josta huolimatta, Kosovo on kuitenkin elänyt rekisteröinnin suhteen jonkinlaisessa välitilassa aina viime vuoteen saakka. Viime vuonna nimittäin Serbian ja Kosovon suhteiden parantuessa Serbia palautti sertifioidut kopiot evakuoiduista rekisteröintikirjoista EULEX:n fasilitoimana.

Miten lähestyä ongelmaa?

Todorovič painottaa Hurrin tavoin rekisteröinnin olevan ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys. Ilman rekisteröintiä henkilöltä on estetty pääsy töihin ja kaikkiin julkisiin palveluihin, kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Luonnollisesti henkilö ei myöskään voi osallistua demokratiaan ainakaan vaalien näkökulmasta, sillä ”vain rekisteröidyt ja henkilöllisyystodistuksen omaavat henkilöt voivat äänestää”, Todorovič toteaa.

Kosovossa on edelleen n. 5% väestöstä ilman asianmukaisia henkilöllisyysdokumentteja, ja tämä väestönosa koostuu juurikin RAE- vähemmistöistä. Haasteita tälle väestönosalle on paljon, sillä rekisteröinnin yhteydessä noussut esiin useita tapauksia, jossa perheenjäsenet ovat saattaneet olla rekisteröimättä useiden sukupolvien ajan.

Asiakirjojen puute ei kuitenkaan ole Todorovičin mukaan ainut haaste, sillä myös lainsäädännön asianmukainen toimeenpano ontuu. Kuntatasolla puuttuu osaamista ongelman ratkaisemiseen ja toisaalta myös väestön, etenkin RAE- yhteisöjen, keskuudessa on hämmennystä siitä missä ja miten rekisteröinti pitää hoitaa. Vaikka rekisetöintitoimistot ovat olemassa, niiden lähestyminen ei ole kansalaisen näkökulmasta helppoa. Hallinto on raskas ja etenkin RAE-väestön jäsenet kohtaavat mm. kieleen tai etnisyyden perusteella tapahtumaan syrjintään liittyviä ongelmia. Puhumattakaan siitä, että esim. kaikki näihin yhteisöihin kuuluvat naiset eivät ole kirjoitus- ja lukutaitoisia.

Näiden lisäksi moniongelmaisuutta vauhdittaa myös se, että myöhäisestä rekisteröinnistä (yli 30 päivää syntymän jälkeen) voi seurata Kosovon tasoon nähden huomattavat sakot. ”Lisäksi kaikilla ei ole henkilöllisyystodistusta, sillä moni kokee tai luulee syntymätodistuksen olevan riittävä dokumentti olemassaolosta”, Todorovič korostaa.

Onnistumisiakin on!

Vaikka haasteviidakko on melkoinen savotta, onnistumisiakin on! Pelkästään se, että CRPK käsittelee vuosittain 1000 kansalaisuudettomuuteen liittyvää ja noin 1000-1500 sisäiseen pakolaisuuteen liittyvää rekisteröintitapausta, on jo kehitystä.

Onnistumisista kertoo myös yksittäiset tarinat, kuten tarina gracanicalaisesta, Hamitin perheestä, jonka suloiset tyttäret käyvät päiväkodissa työpaikallani Balkan Sunflowersin oppimiskeskuksessa. Kun sotaa pakoon lähtenyt perhe päätti muuttaa takaisin kotikyläänsä Gracanicaan törmäsivät he dokumenttiviidakon ongelmiin. Tämän perheen Saksassa syntyneillä tyttärillä ei nimittäin ollut asianmukaisia syntymätodistuksia muuttaessaan Saksasta takaisin Kosovoon. Asianmukaisia siis Kosovon näkökulmasta, sillä Saksassa annetut syntymätodistukset eivät vielä riitä.  CRPK:n avulla perhe sai kuitenkin rekisteröityä tyttärensä Kosovon vaatimusten mukaisesti ja järjestettyä henkilöllisyystodistukset. Kiitos juurikin Todorovičin.