Vettä, kiitos!

Saimaalla sielu lepää.

Suomi, tuhansien järvien maa. Ei tietoa vedenpuutteesta, ei juomakelvottomasta vedestä. Mitä nyt joskus joku orava eksyy vesitorniin.

Kosovossa kaikki on toisin, kuten arvata saattaa. Eläminen näillä leveysasteilla antaa paljon uusia näkökulmia elämään, niin hyvässä kuin pahassa. Hyvässä Kosovoa voi kiittää sen upeista ihmisistä ja mahtavasta kahvilakulttuurista, mutta näistä huolimatta Kosovo on kriittisen jäljessä monissa asioissa. Yksi näistä on juurikin vesi.

Kotonani Gracanicassa ei ole vapun jälkeen tullut vettä kuin n. 4 tuntia päivässä, työssäkäyvälle sopivasti kello 10.00 - 14.00 aikana. Joinakin päivinä vettä ei tule ollenkaan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään kriisitilanne, sillä veden säännöstelyn odotetaan jatkuvan tällaisena vähintään koko kesän. Lisäksi, vettä ei luonnollisesti ollut alunperinkään tarjolla 24/7, joten sinänsä veden varastointi ei ole mitään uutta varsinkaan Pristinan ulkopuolella asuville.

Puute ei kuitenkaan ole ainut veteen liittyvä ongelma. Kuten Kosovon ympäristöhaasteita käsittelevässä postauksessa kirjoitin, vesi on täynnä mm. raskasmetalleja ja on epäpuhdasta noin muutoinkin. Vedenlaadun tarkkailu on luonnollisesti täysin olematonta sen puhdistamisesta puhumattakaan. Kaikki Kosovon joet ovat saastuneita.

Perusnäkymä kosovolaisessa
kylpyhuoneessa.

Kosovon ohella, veden ja etenkin juomakelpoisen veden puute on myös globaali ongelma. Maailman tilaa julkaisevan Worldwatch- instituutin mukaan 1,2 miljardia ihmistä kärsii vedenpuutteesta. Tämän lisäksi toiset 1,6 miljardia asuvat alueilla, jossa elinkeinonharjoittaminen kärsii vedenpuutteen takia. Ja trendin odotetaan etenkin väestönkasvun myötä vain kasvavan; vuoteen 2025 mennessä arvioilta 1,8 miljardia tulee elämään absoluuttisessa vedenpuutteessa ja lähes puolet maailmasta jonkinlaisessa häiriössä. Raakaa puhetta Worldwatch- instituutilta.

Globaali ongelma 

Mutta mihin maailman vesi kuluu? Globaalilla tasolla suurin vesisyöppö on maatalous, joka nielee jopa 70 prosenttia vedenkulutuksesta. Teollisuus vie puolestaan n. 20 prosenttia ja loput 10 prosenttia kuluu kotitalouksiin. Tältä osin maatalous onkin avainasemassa vedenpuutteen ratkaisemisessa, joskin kuka tahansa yksittäinen ihminenkin voi osallistua vesitalkoisiin. Oleellista vesikeskustelussa kuitenkin on, että etenkin nousevat taloudet, etunenässä Kiina, kasvattavat taloudensa ohella päivä päivältä yhä enemmän vedenkulutusosuuttaan.

Kiinalla on tosin myös omat haasteensa veden suhteen, vaikka vesivarantoa Kiinasta löytyykin. Haasteen keskiössä on nimittäin veden epätasainen jakautuminen, sillä pohjois-Kiina kärsii jatkuvasti jonkinasteisesta vedenpuutteesta. Tähän haasteeseen Kiina pyrkii vastaamaan massiivisen kanaalin rakentamisella vesirikkaasta etelästä pohjoiseen, joskin tämänkaltainen hanke ei toki onnistu täysin kivuttomasti. Rakennustöiden lomassa sadat tuhannet kiinalaiset joutuvat etsimään uuden asuinpaikan kanaalin viedessä heidän nykyiset maat. Tämän lisäksi rakennustyöt voivat lisätä riskiä vesiperäisten tartuntatautien leviämiseen.

Näiden ongelmien ohella, lisämaustetta vesikeskusteluihin tuo se, että vesi nähdään merkittävässä asemassa myös turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Vaikka suomalaisesta näkökulmasta saatta olla haastavaa nähdä kuinka vedenpuute voisi eskaloitua väkivaltaiseksi konfliktiksi, toisaalla tämän uhkan mahdollisuus on todellinen, sillä väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden ohella vedenpuutteen uskotaan muodostavan potentiaalisen lähtölaukauksen sodalle. Laukauksen, josta tosin ollaan täysin aiheellisesti montaa mieltä, sillä konfliktin sijaan vesiongelmat voidaan nähdä myös kannustavan yhteistyöhön.