Anteeksi, minä konstruktoin

Se on Heinäjoen silta! Pihtiputaalla. Suomessa.
Lähde: wikispede

Olenko jo kertonut uskovani vakaasti konstruktivismin olevan kansainvälisiä suhteita käsittelevien teorioiden aatelia? Jos en, niin tehdään se nyt viimein selväksi. Kuin myös se, että tämä päänavaus kertoo nimenomaan teorioiden aatelista vaikka jokunen (varsinkin realisti) varmasti väittää ettei konstruktivismi ole teoriaa nähnytkään.

Kutsuttiin konstruktivismia sitten teoriaksi, lähestymistavaksi tai viitekehykseksi, Sinisen zeppeliinin Anteeksi, minä abstrahoin-tekstin innoittamana, tämä toimistokoala konstruktoi. Minä en vain ajattele siltaa, minä myös pohdin millaisessa kontekstissa sillan olemassaolosta luotu totuus on muodostunut. Rakennan totuuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä ja myös kaadan niitä. Kivaa!

Konstruktivismin esiinmarssin merkittävimmän teoreetikon (toimistojeesuksen) paikkaa pitää kiistatta Alexander Wendt. Hänen viitoittamallaan tiellä uskon siihen, ettei universaaleja totuuksia oikeasta ja väärästä ole olemassa vaan totuudet rakentuvat ihmisten välisissä suhteissa. Siitäkin huolimatta, ettei Wendt mitä todennäköisimmin akateemisen taustansa puolesta ilahtuisi lukijan johdattamisesta hakemaan lisää tietoa totuuden pyhästä lähteestä, wikispedestä.

Spedekin osaa tosin kertoa, että Wendt julkaisi vuonna 1999 kaikkien konstruktivismiin uskovien raamatun, teoksen nimeltään Social Theory of International Politics. Tämä teos haastaa etenkin realistisen käsityksen valtiokeskeisestä ajattelusta ja kertoo meille sosiaalisen kanssakäymisen luovan merkityksiä maailmaamme ja rakentavan yhteenkuuluvuutta. Tämän myötä, universaalien totuuksien puuttuessa, toisen totuus voi kuitenkin olla toisen valhe ja valtioiden välisissä suhteissa eri käsityksemme rakentavat myös pohjan me-muut- ja vihollinen-ystävä-ajattelulle. Sosiaalinen kanssakäyminen luo siis yhteistä ymmärrystä, mutta myös kaataa sitä.

Konstruktivismi ei kuitenkaan ole vain tulkintaa valtioiden välisistä suhteista. Yhtä lailla konstruktivismi haastaa myös esim. ajattelua poisoppimisen mahdollisuudesta, josta esimerkkinä mm. New York Timesin aseellista katuväkivaltaa käsittelevä artikkeli Unlearning gun violence. Artikkeli nostaa esiin konstruktivismin kannalta erittäin oleellisen seikan kysyen, kun aseenkäyttö ja väkivallan kulttuuri on opittua, voimmeko myös oppia pois siitä? Tämä tiedon rakentuminen opitun perusteella (toimistokoalakielellä konstruktivistinen epistemologia) selittää juuri sitä miksi tietyt tavat, totuudet käyttäytymismalleille, pysyvät hengissä.

Käyttäytymismallien hengissä pysymisen tavoin konstruktivismin kannalta tärkeää on myös minunkin kaltaiset nuoret valtiotieteilijät. Toimistokoalat, jotka uskovat sosiaalisen kanssakäymisen voimaan kovan intressivetoisen valtapelin sijaan. Ilman yhteistä ymmärrystä teorian käyttökelpoisuudesta, ampuu konstruktivismikin itseään nilkkaan.

“Anarchy is what states make of it.” Alexander Wendt, 1992.