Maailman ruokapäivä

Kuva: www.fao.org 

Keskiviikkona vietettiin YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (Food and Agriculture Organization, FAO) lanseeraamaa maailman ruokapäivää. Tämän vuoden teemoina ovat ruokajärjestelmän kestävyys, ruokaturva ja ravinto. Teemat, jotka hyväntahtoisesta ajatuksesta nälänhädän poistamiseen sijaan ovat jonkinlainen irvikuva maailmastamme. Siis maailmasta, jossa esim. ruoan määrä ei suinkaan ole nälänhädän lähtökohtainen ongelma.

Toisten kärsiessä nälkää, toisaalla porsastellaan yltäkylläisyydessä, nautitaan gourmet illallisia, fanitetaan ruokablogeja ja hifistellään luomutuotteilla. Asioita, joihin syyllistyn itsekin huomauttamalla mm. ystävieni kanssa perustamassa ruokapainotteisessa blogissa siitä, ettei Kosovosta löydy esim. saaristolaisleivän aineksia tai kaikkia haluamiani mausteita.

Tästä lähtökohdasta huolimatta toivoa ruokaturvan paranemiselle kuitenkin on. Myös minulla ja siitäkin huolimatta, että viimeisimmän Maailman ruokaturvattomuuden tila–raportin mukaan arviolta joka kahdeksas ihminen maailmassa, siis  842 miljoonaa ihmistä, kärsii kroonisesta nälästä. Tästä luvusta suurin osa, 827 miljoonaa ihmistä, elää kehitysmaissa, joissa aliravittuja arvioidaan olevan noin 14 prosenttia väestöstä. Vaikka aliravittujen määrä on huolestuttava, positiivista on, että se on kuitenkin laskenut 17 prosenttia 1990-luvun alusta. Myönteistä kehitystä on tapahtunut erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja Itä-Aasiassa, joskin erot ovat kuitenkin suuria eri alueiden välillä edelleen. Afrikka on edelleen alue, jossa aliravitsemusta on eniten: arviolta useampi kuin yksi viidestä ihmisestä on aliravittu.

Nälänhädän kitkeminen on luonnollisesti yksi YK:n vuosituhattavoitteista. Tässä vaiheessa on kuitenkin päivänselvää, ettei tämä tavoite tule toteutumaan. Vaikka edistystä on tapahtunut ja YK:n mukaan 62 maata on saavuttanut tavoitteen,  muut kohteena olevat maat eivät tule saavuttamaan vuonna 1996 asetettua tavoitetta. Tavoitetta, jonka perusteella aliravittujen määrä kehitysmaissa tulisi puolittaa 498 miljoonaan vuoteen 2015 mennessä.

Millä tavoin nälänhätä voitaisiin sitten ratkaista? Tai edes puolittaa vuosituhattavoitteen mukaiseksi? Ketään ei varmasti yllätä se, että vastaus ei ole helppo saati yksioikoinen. Hyviä ratkaisuvaihtoehtoja kuitenkin on, ja monet vannovat etenkin pienviljelyn kehittämisen nimeen, jolla nostettaisiin niin yksittäisiä henkilöitä, perheitä kuin yhteisöjäkin nälänhädästä. Toisaalla samaan aikaan ehdotetaan käyttökelpoisimmaksi ratkaisuksi myös keskittymistä lasten asianmukaiseen ravitsemiseen ja tietoisuuden lisämiseen asianmukaisen ravinnon suhteen.

Kumpaankin liittyy paljon hyötyjä mutta myös ongelmia, eikä nämä mallit ole toki ainoita ratkaisuja ongelmaan. Samoin kuin köyhyys, nälänhädän ratkaiseminen ei korjaannu esim. pelkällä ruoka-avulla tai millään muulla yksittäisellä tempulla. Ongelmat ovat ennen kaikkea rakenteellisia ja haasteiden osalta esimerkiksi pienviljelyn kehittämisen esteenä useissa maissa ja etenkin Afrikassa on se, että viljelykeskustelua ja maatalouspolitiikkaa värittää myös kiistat maanomistuksista. Lasten ravitsemiseen ja kouluttamiseen keskittymisen palvelisi puolestaan ongelmanratkaisua enemmän vain ruoan jakelun näkökulmasta eikä koko järjestelmän kehittämisen puolesta. 

Kurkkaa myös aikaisempi teksti aiheesta Ruokaturva ja epäreilun kaupan eväät!