keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pakotteet on pelkkä vitsi

Mies ja heppa. Täydellistä.

Euroopan unioni asetti viime viikolla uusia eliittipakotteita. Saman toimen on tehnyt myös Yhdysvallat, jonka listalta löytyy myös Jokereiden uudet omistajat.

Venäjällä pakotteet tuntuvat olevan pelkkä vitsi. Putin kumppaneineen tuntuu suhtautuvan pakotteisiin huumorilla ja painostuksen sijaan saakin korkeintaan hyvät naurut niistä. Samassa lällällää-sektorissa kunnostatuu toki myös vastapuoli: senaattori John McCain vitsaili poliittiskuivaan tyyliin Venäjän määräämistä pakotteista kertoen olevansa harmissaan mm. Siperian kevätlomansa peruuntumisesta.

Talouspakotteet ovat vallankäytön väline. Niiden vaikuttavuus on kuitenkin hyvin epäselvää, kuten nyt tapetilla olevasta läpänheitosta voi päätellä. Muun muassa tämän vuoksi Krimin konfliktin yhteydessä toimeenpantavien pakotteiden osalta on enemmän kuin syytä miettiä tarkkaan mikä kannattaa.

Suomalaispoliitikot ovat suhtautuneet pakotteiden laajentamiseen maltillisesti, ja hyvä niin. On tärkeää muistaa, että Venäjä ei ole Euroopalle tai varsinkaan Suomelle vain vihollismöhkäle vaan keskeinen kauppakumppani. Suomi hyötyy Venäjästä taloudellisesti ja etenkin koko Euroopan kattavan talousvaikeuksien aikana pakotteet saattavat keinona kolahtaa myös omaan nilkkaan. On kaikkien etu edistää Euroopan ja Venäjän välistä taloudellista yhteistyötä kuin täräyttää lisää rautaa rajalle.

Yhteistyön edistäminen ei tässä tilanteessa ole toki helppo nakki - Euroopan on löydettävä kestäviä ongelmaratkaisukeinoja. EU:ta on kuitenkin hurraa-huutojen sijaan moitittu keinojen puuttumisesta, ja on esim. väitetty, että EU:lta puuttuu työvälineet sovitella valtioiden välisiä konflikteja. EU:n sanktiokoneen puskiessa uusia määräyksiä keinojen puuttumiseen on helppo yhtyä. Selvää on, että EU voisi aina tehdä parempaa työtä minkä tahansa asian suhteen.

Pakotteiden kiristäminen ja ns. kolmosvaiheen käyttöönotto ei ole vaihtoehto parempaan. Useimmiten laajamittaisten pakotteiden todellinen vaikutus niille asetettuihin tavoitteisiin nähden on heikko ja painostus kohdistuu todennäköisemmin jo muutoinkin kaikista köyhimpään väestönosaan. (Tästä teemasta olen kirjoittanut myös aikaisemmin täällä ja täällä.) Krimin tapauksessa ne voivat aiheuttaa merkittävää haittaa myös meille itsellemme.

Kuulostaa melko kliseeltä peräänkuuluttaa vain perinteisen ”kyllä me tämä voidaan keskustelemalla selvittää” –diplomatian perään, mutta keinojen puuttuessa tämä on paras vaihtoehto kaikista huonoista. Keinona se on myös paljon parempi kuin suomalaistyypillinen tapa ladata Nato-eipäs-juupas-debatti pöytään aina lähikriisien sattuessa.