tiistai 30. kesäkuuta 2015

Toiveet vauraudesta

Kuva: www.khaama.com

Afganistanin saama kansainvälinen kehitysapu on laskusuhdanteessa. Tähän maahan on pumpattu tukea jo miljardeja, joskin välillä on vaikea nähdä mihin ne varat ovat menneet. Afganistan on edelleen kaaos, jossa arkipäivää järisyttää epävakaus ja itsemurhapommittajat.

Afganistanin on rakennettava tulevaisuuttaan yhä itsenäisemmin. Sen on keksittävä uusia keinoja edistämään takkuilevaa kehitystään. Ja niitä se on keksinytkin: yksi näistä keinoista ovat toiveet kaivannaisteollisuuden kulta-ajoista.

Kaivannaistoiminnalla on Afganistanissa pitkä historia. Vaikka tällä hetkellä Afganistan lähinnä makaa varojensa päällä, eivät kaivostyöläisyys ja tieto mineraalivarannoista ole sinänsä täysin uusi asia. Afganistanissa on sekä suuren kokoluokan, pienen- ja keskisuuren kokoluokan että käsityöläissektorin kaivoksia. Aktiivisuudessaan näistä vilkkaimpana käy pk-toiminta, joka edustaa kuitenkin valitettavan suurelta osin laitonta louhintaan.

Useimpien arvioiden mukaan Afganistanin mineraali-, öljy- ja kaasuvarojen arvo on yhteensä noin kolme biljoonaa dollaria. Mineraalien puolesta maaperä sisältää niin yleisiä metalleja kuten kuparia ja rautaa, mutta myös arvometalleja, jalokiviä ja harvinaisia metalleja.

Odotukset näiden varojen realisoimiseksi ovat kuitenkin hyvin epärealistiset. Kaivostoiminnan kehittäminen ja varsinkin siinä onnistuminen vaatii aikaa ja resursseja. Huono hallinto, heikko institutionaalinen kapasiteetti ja korruptio ovat omiaan syömään kaiken kaivostoiminnasta saatavan taloudellisen hyödyn. Menestyminen vaatii kirkasta visiota, läpinäkyvyyttä, paikallisyhteisöjen osallistamista ja etenkin vahvaa kaivoksista saatujen tulojen hallintaa. Tässä maailmassa on jo liian monta esimerkkiä resurssikirouksen riivaamista valtioista (Afrikassa esim. Nigeria, Liberia ja Kongon demokraattinen tasavalta), joissa kaivoksista saatu vauraus on hukattu mm. tuloksettomiin hankkeisiin, laittomaan kauppaan, varkauksiin, korruptioon ja väkivaltaan.


Ahneus, koettu vääryys ja konfliktit

Kaivostoiminta itsessään on hyvin altis konfliktien puhkeamiselle. Se suorastaan vetää itseensä ongelmia. Ahneus ja sitä vastaan koetut vääryydet kuten riistovaurastumispyrkimykset, omistajuuskysymykset, epäinhimilliset työolot, puutteelliset maakorvaus- ja uudelleenasuttamisjärjestelmät sekä ympäristökatastrofit ovat keskeisiä tekijöitä mellakoiden, kiistojen ja pahimmassa tapauksessa väkivaltaisten konfliktien puhkeamiselle. Varsinkin maissa, joissa epävakaus on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Afganistanissa paikallistasolla suurin osa kiistosta keskittyy jo nyt luonnonvaroihin – pääasiassa maanomistus- ja vedenjakeluepäselvyyksiin -, eikä kehittyvä kaivannaisteollisuus tuo tähän hallitsemattomana sektorina ainakaan parannusta. Mineraalivarannot ovat merkittävä vallankäytön pelinappula ja voivat toimia tulonlähteenä myös aseellisille ryhmille ja terroristijärjestöille.

Afganistanin tapauksessa turvattomuus ja pitkään jatkunut konflikti asettaakin merkittävän haasteen markkinoillepääsyn näkökulmasta. Muun muassa EU:n kiristäessä mineraalikaupan vastuullisuusvaatimuksia, eivät Afganistanista tuodut mineraalit näytä ainakaan länsimarkkinoilla kovin hyvältä. Kukapa nyt haluaisi ostaa ihmisoikeusloukkauksilla ja verellä tahrittuja mineraaleja.

Entä ne toiveet vauraudesta?

Kolmen biljoonan realisoituminen voisi toisaalta tuoda todellisen piristysruiskeen Afganistanin kehitykselle. Kirouksen sijaan luonnonvarat voivat olla myös siunaus. Ne voivat olla merkittävä tulonlähde ja hyvin hallinnoituna keskeinen kehityksen edistäjä. 

Maailmalla on myös hyviä oppeja ja esimerkkejä siitä, miten luonnonvaroista saatava vauraus on edistänyt koko kansakunnan kehitystä. Vahvan institutionaalisen kapasiteetin ja johdonmukaisen talouspolitiikan saattelemana tärkeää on se, mihin kaivannaisteollisuudesta saadut varat kohdennetaan. Hyviksi ja kokonaisvaltaista kehitystä edistäviksi kohteiksi on havaittu panokset etenkin koulutukseen ja terveydenhuoltoon, eikä syyttä: onhan nämä inhimillisen kapasiteetin kärkimittarit. Terve, koulutettu väestö tuottaa etenkin pitkällä tähtäimellä paremmin ja mahdollistaa hyvinvointia myös kanssakulkijoilleen.

Siispä toiveet vauraudesta pysyvät Afganistanille edelleen utopiana. Nykyisillä spekseillään Afganistanista on tulossa hyvää vauhtia yksi resurssikirouksen oppikirjaesimerkeistä. Afganistan on kehitysmaa, jossa luonnonvaroista realisoitava vauraus sujahtaa vain harvojen ja valittujen taskuun ja jossa köyhät pysyvät köyhinä.