maanantai 21. tammikuuta 2013

Potentiaaliset kandidaatit

Thaci, Ashton ja Dačić
Kuva ladattu: www.consilium.europa.eu

Terveisiä Kosovosta! Täällä ollaan. Aurinko paistaa talviaamuisinkin viimeistään 07.30, lämpötila on plussan puolella ja kahviloista saa Hot Chocolaten tilaamalla ison kupin kuumaa sulatettua suklaata kermavaahdolla. Hyvin menee siis, joskin näiden seikkojen lisäksi Kosovosta löytyy paljon muutakin puhuttavaa ja ihmeteltävää; kuten esim. myös kansainvälistä huomiota keränneet Kosovo-EU-suhteet ja Kosovon suhteet Serbiaan.
  
Suhteet Euroopan unioniin, niin Kosovon kuin Serbian osalta, ovat olleet tapetilla viime viikolla kun kumpaisenkin maan johtajat tapasivat toisensa EU:n ulkosuhdehallinnon korkean edustajan Catherine Ashtonin fasilitoimana Brysselissä. Kyseisissä neuvotteluissa saatiin Ashtonin johdolla sovittua mm. Kosovo-Serbia- suhteiden keskeisimpänä kiistakysymyksenä olevan pohjois-Kosovon tulleista. Jotain hyvääkin siis on saatu aikaan Ashtonin johdolla, tosin hyvyys taitaa päättyä siihen, että samaan aikaan Serbian pääministeri Ivica Dačić teki harvinaisen selväksi sen, että Serbia ei tule koskaan tunnustamaan Kosovoa itsenäiseksi valtioksi. Ja toisaalta, Kosovon pääministeri, Hashim Thaci vaati Serbiaa lopettamaan puheet autonomiasta ja vetämään turvallisuusjoukkonsa pois Kosovon pohjoisosasta. Ihan perusdebattia siis, ei mitään yllätysvetoja.

Näistä seikoista huolimatta, kumpaisenkin maan johtajat ovat kuitenkin osoittaneet halukkuutta Kosovo-Serbia-suhteiden parantamiselle. Tämä osoitus onkin monella tapaa elinehto; ei siis vain Kosovon ja Serbian keskinäisten suhteiden parantamisen kannalta vaan myös kumpaisenkin suhteissa EU:hun ja etenkin mahdolliseen EU-jäsenyyteen. Esimerkiksi Serbian osalta sen keskeisin este EU-jäsenehdokkaaksi on sen suhtautuminen Kosovoon. Tämän myötä Serbian kanssa ei ryhdytä neuvottelemaan jäsenyydestä ennen kuin suhteet Kosovoon on saatu ratkaistua. Tai vähintään normalisoitua, sillä itsenäisyyskysymyksen ratkaiseminen ei varmasti tule tapahtumaan jos Serbian kanssa on tarkoitus neuvotella tänä keväänä. Kosovon suhteen eteneminen jäsenehdokkaaksi on puolestaan ottanut askeleen esivalmistelusopimuksen, Stabilisation and Association Agreement, muodossa siitäkin huolimatta, että kaikki nykyiset EU-jäsenvaltiot (esim. Espanja Catalonia-haasteidensa vuoksi) eivät tunnusta Kosovoa.

Vaikka itsenäisyyden tunnustaminen on niin EU-jäsenvaltioiden kuin Kosovo-Serbia -suhteiden osalta kinkkinen juttu, ei se ole ainut haaste mikä Kosovolla on esteenä EU-jäsenehdokkuudelle. Kosovon ”henkilökohtaisina” haasteena jäsenyydelle voisi nimittäin pitää mm. korruptiota. Se mitä Kosovon keskinäisissä suhteissa EU:hun tulee, ovat kysymykset oikeusvaltioperiaatteista ja etenkin oikeusjärjestelmän toimivuudesta melkoinen haaste. Kosovossa toimii EU:n tällä hetkellä suurin operaatio, EULEX, joka on kuitenkin kerännyt huomiota myös heikkojen tulosten merkeissä.

Haasteista huolimatta, EU toimii EULEX:n lisäksi Kosovossa myös muiden, etenkin EU:lle tärkeiden teemojen, edistämiseksi. Oikeusvaltioperiaatteiden ohella Euroopan komissio myönsi tukea toissa viikolla Kosovon reformointiin, painottaen mm. kouluttautumisen ja alueellinen kehittämisen edistämistä sekä vähemmistöjen (roma, ashkali ja egyptiläis) aseman parantamista. Siis teemoja, joiden parissa itsekin työskentelen, Balkan Sunflowers -järjestön kautta ja jotka onnistuessaan vievät Kosovon jälleen lähemmäksi EU-jäsenyyttä.

Nämä teemat, talouskasvun ja köyhyyden poistamisen ohella, jota etenkin YK:n kehitysohjelma (UNDP) tekee, ovat elintärkeitä Kosovon tulevaisuudelle. Kun UNDP:n raportin mukaan noin 45% väestöstä on työttömiä ja vaihtelevasti noin 34% ja jopa 48% elää köyhyydessä, ei Kosovon mahdollinen EU-jäsenyys tuone ylitsepursuavaa iloa tavallisen kosovolaisen elämään ilman, että köyhyyteen ja työttömyyteen liittävät ongelmat ratkaistaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti