keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Yritysvastuun uudet kasvot - rauhaa liiketoiminnalla


Sodan yksityistäminen on puhuttanut jo pitkään. Kun kylmän sodan jälkeisessä maailmassa ryhdyttiin puhumaan sodan kuvan muutoksesta, uusien sotien käsitteen rinnalle nousi myös keskustelu sodan yksityistämisestä. ksityistämisestä siinä mielessä, että perinteisesti valtion vastuulla toimivan armeijan sijaan sotatoimet tuotetaan myös yksityisyritysten voimalla. Tällaisia yrityksiä ovat esim. 1990-luvulla palveluitaan mm. Sierra Leonessa tarjonnut eteläafrikkalainen Executive Outcomes, uudenkarhea yhdysvaltalainen useamman sotilasalan yrityksen fuusio Engility sekä ACADEMI, joka nimenvaihtoruljanssin voimalla on pyrkinyt irrottautumaan Blackwater -yhtiöön liitetystä skandaalista

Vaikka näiden yritysten yhteydessä puhutaan usein käsitteellisesti sodan yksityistämisen lisäksi rauhan yksityistämisestä, on rauhan yksityistäminen muutakin kuin vain sotilaallisia palveluita tuottavien yritysten näkökulmasta voi ymmärtää. Toki nämä yritykset muodostavat huomionarvoisen osan konfliktialueilla toimivista organisaatioista, mutta turvallisuuden ja kehityksen välisen yhteyden kehyksestä katsottuna myös konfliktialueilla toimivat esim. kaivos- ja energiayhtiöt voidaan nähdä osana rauhan yksityistämistä.

Yksityissektori muussa kuin sotilaallisessa mielessä on kuitenkin ollut melko pitkään täysin ulkopuolella rauhanrakentamisen agendalta. Vasta 2000 -luvun alussa yksityissektorin merkitys ja hyöty rauhanrakentamiselle nosti kasvojaan hyvin valtiokeskeisesti toimivalla YK -agendalla. Keskeisenä merkkipaaluna tästä on YK:n vuonna 2000 perustama Global Compact -aloite, jonka perusteella konfliktialueiden yritystoimintaa oheistetaan kiteyttämällä vastuullisuuden periaatteet, tosin melko ongelmalähtöisesti, ihmis- ja työoikeuksien kunnioitukseen, ympäristön suojeluun ja antikorruption viitekehykseen.

Tämän jälkeen kuitenkin kiinnostus yksityissektorin toimintaan ja mahdollisuuksiin rauhanrakentajana on kasvanut. Tänä päivänä puhutaankin rauhanrakentamisen yhteydessä paljon mm. investointien merkityksestä ja toisaalta jo vakiintuneeksi muodostuneet kehitys-turvallisuus -neksuksen viitekehyksessä korostetaan yhä enemmän talouskasvun ja työpaikkojen luomisen merkitystä rauhanrakentamiselle.

Tästä trendistä huolimatta, globalisaatio on nostanut etenkin monikansalliset yhtiöt kansainvälisen politiikan agendalle jo aikaisemmin, joskin ei kuitenkaan rauhanrakentamisen näkökulmasta ennen 2000-lukua. Globalisaation, liberaalin markkinatalouden ja yksityistämisen myötä useat monikansalliset yhtiöt ovat laajentaneet toimintaansa etenkin kehitysmaihin viime vuosikymmenien aikana. Tämän myötä monikansalliset yhtiöt ovat keränneet huomiota globaaleine toimintoineen niin hyvässä kuin pahassa mutta myös luoneet keskustelun yritysten yhteiskuntavastuullisuudesta (corporate social responsibility). Tämän vastuullisuuskeskustelun, tai osakseen pikemminkin vastuullisuusvaatimusten, ohella globalisaatio on myös kääntänyt vastuullisuuskeskustelua monikansallisten yhtiöiden ja konfliktin lieventämisen linkityksiin. Etenkin kun huomattava osa konflikteista on meneillään alueilla, joissa myös nämä monikansalliset yhtiöt toimivat.[1]

Kansainvälisestä kiinnostuksesta ja monikansallisten yritysten toimintalaajentamisesta huolimatta, yksityisyritysten osallistaminen rauhanrakentamiseen on helpommin sanottu kuin tehty. Etenkin kun turhan usein yritystoiminnan ja rauhanrakentamisen yhteenliittymiä pohtiessa nousee keskustelussa positiivisten vaikutteiden sijaan esimerkit mm. ”veritimanteista”, huumetaloudesta tai konfliktitalouteen liittyvästä korruptiosta. Näistä lähtökohdista huolimatta yksityissektorin kehittäminen voi toimia myös kulmakivenä rauhanrakentamisessa ja etenkin kestävän rauhan aikaansaamisessa.[2] 

Haasteen yksityisyritysten osallistamiselle tekee kuitenkin kysymys siitä, miten yksityisyritykset saadaan kiinnostumaan konflikti-alueiden markkinoista. Yleisimpänä lähtökohtana tässä nousee esiin odotukset mutta toisaalta myös paineet yritysten yhteiskuntavastuullisuudesta. Yhteiskuntavastuullisuus ei tule ilmaiseksi ja liiketoiminta konfliktialueilla on jo lähtökohtaisesti haasteellista mm. epävakaan turvallisuustilanteen vuoksi ja ylimääräisten kustannusten vuoksi. Kun yritysten luonnollinen lähtökohtana on tuottaa voittoa, onkin täten toisaalta myös ymmärrettävää, että vastuullisuusvaatimuksista huolimatta yksityisyritykset eivät laajenna toimintaansa tai vetäytyvät konfliktin syttyessä epävakaan ympäristön markkinoilta.[3]

Mitä hyötyä rauhanrakentamisesta on yrityksille?

Siinä missä kaikki konfliktit ovat osaltaan ainutlaatuisia tapahtumia, tulee myös suhtautumisessa yksityissektoriin olla toimijalähtöinen. Yksityissektori ja etenkin yrittäjät itse eivät muodosta homogeenista yhteisöä. Tämän myötä myös puhuttaessa liiketoimintakeinojen käytöstä rauhanrakentamisessa on hyvä muistaa ero mutta toisaalta yhtäläinen tärkeys monikansallisten yhtiöiden mutta myös pienten paikallisten yritysten osallistumisesta rauhanrakentamiseen.

Eroista huolimatta, etenkin kansainvälisten yritysten osallistuminen rauhanrakentamiseen on välttämätöntä. Ilman panostusta konfliktialueiden talouteen on kyseisten alueiden lähes mahdotonta aikaansaada rauhaa edistävää kehitystä saati vastata globalisaation asettamaan kilpailuun. Tämän myötä investoinnit ovatkin konfliktialueille jonkinlainen elinehto, toki turvallisuustilanteen parantamisen ohella.

Mahdottomuuden haasteet eivät kuitenkaan koske vain konfliktialueita itseään. Vaikka liiketoimintaan liittyy aina riskejä, mutta on selvää, että konfliktialueet tuovat oman lisämausteensa riskeistä puhuttaessa. Konfliktialueilla usein vallitseva poliittinen epätasapaino on yksi keskeisimmistä riskeistä myös yksityisyritysten näkökulmasta. Poliittisen vakauden puute voi luoda jännitteitä ja aikaansaada väkivaltaisia mielenosoituksia myös yrityksiä kohtaan. Myös korkea työttömyysaste ja suuret tuloerot etenkin eri etnisten ryhmien välillä voi tuottaa konflikteja organisaatioiden sisällä. Näiden lisäksi epävakaus konfliktialueilla vaikuttaa yrityksiin myös kasvun ja rahoitusvakauden näkökulmasta. Kestävän talouskasvun puute voi luoda paikallishallinnolle paineita mm.veronkorotustenn suhteen ja tehdä liiketoiminnan kalliiksi. Kaikkinensa liiketoiminta konfliktialueilla on hyvin riskialtista ja ilman huolellista johtamista sillä saattaa olla tuhoisat vaikutukset kansainväliseen liiketoimintaan.

Riskeistä huolimatta konfliktialueisiin sijoittamisessa on myös hyötynsä. Konfliktialueilla on mahdollista hyötyä mm. aliarvostettujen yritysten statuksesta ja niiden uniikeista markkinoista. Lisäksi osallistumalla jälleenrakennusprosessiin yrityksille avautuu myös alhaisen tason rahoitusmahdollisuuksia esimerkiksi Maailmanpankin ja IMF:n kautta. Keskeisimpänä hyötynä yritystoiminnasta on kuitenkin se, että vaikuttamalla stabiliteettiin ja rauhanrakentamiseen, myös investoinnit ja työllistymisaste kasvavat.

Näiden lisäksi on hyötyjä hyvä peilata yhteiskuntavastuullisuuden näkökulmasta. Vaikka toisaalta yritykset saattavat pohtia miksi heidän tulisi pyrkiä täyttämään esim. heikon valtiohallinnon täyttämää tyhjiö, on yhteiskuntavastuullisuudesta hyötyä mm. brändäyksen näkökulmasta. Esimerkiksi kansainvälisesti merkittävän PR-yrityksen, Edelmanin tekemä tutkimus vastuullisuuden merkityksestä antaa monta hyvää syytä vastuulliseen brändäykseen. Tämä kuluttajatutkimus osoittaa, että yritykselle on hyödyllistä ”tehdä hyvää” ja etenkin jotain yhteiskunnallisesti merkittävää. Kuluttajat arvostavat vastuullisuutta eivätkä suurin osa tutkimukseen vastaajista nähneet mitään huonoa hyvänteon ja rahanteon välillä. Nämä teot eivät saa olla kuitenkaan mitä tahansa puheita, sillä eMarketerin tekemä tutkimus puolestaan kertoo hyväntekemisen hyödyn edellyttävän aitoa ja läpinäkyvää toimintaa.

Miten Suomi voi osallistua?

Liiketoiminnan mahdollisuuksista rauhanrakentamisessa puhutaan Suomessa melko vähän. Jos ollenkaan. Vastuullisuus Suomessa tuntuu kiteytyvän useimmiten ympäristöteemoihin tai yhteiskuntavastuullisuuteen Suomessa. Tietoisuus etenkin ympäristövastuullisuudesta on toki upea asia, mutta Suomesta kuitenkin löytyisi yrityksiä joilla olisi potentiaalia etenkin resurssiensa puolesta ottaa osaa rauhanrakentamiseen. Tällaisia voisivat olla esim. maailman 100 vastuullisimman yrityksen listalta löytyvät kaivosteknologiayhtiö Outotec, öljynjalostus- ja markkinointiyhtiö Neste Oil sekä tukku- ja vähittäiskauppaa harjoittava Kesko, joka toimii niin ruoka-, käyttötavara-, rauta- kuin auto- ja konekaupassa. Kaikki kolme toimivat aloilla, joilla on jo linkityksensä konfliktialueisiin.

Outotecin, Neste Oilin ja Keskon lisäksi olisi myös mielenkiintoista, tai jopa kiinnostavampaa nähdä liiketoiminnan ja rauhanrakentamisen yhteiselon tunnustus myös valtiotasolla. Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Stubbin reissatessa pitkin maita ja mantuja olisikin mielekästä nähdä rauhanrakentaminen myös Suomen ja suomalaisten yksityisyritysten taloudellisia ulkosuhteita edistävän Team Finlandin asialistalla. Listalla, johon etenkin Suomen ulkopoliittisenprioriteetin, rauhanvälittämisen, näkökulmasta se sopisi kuin nenä päähän.


Lähteet:
Jamali, Dima & Mirshak, Ramez (2010) Business-Conflict Linkages: Revisiting MNCs, CSR, and Conflict. Journal of Business Ethics. Vol. 93:443–464

Rettberg, Angelika (2010) The private Sector, Peacebuilding, and Economic Recovery. A Challenge for the UNPBA. Working Paper - The Future of the Peacebuilding Architecture Project. Norwegian Institute of International Affairs and Centre for International Policy Studies, University of Ottawa.




[1] Jamali & Mirshak, 2010, 443.
[2] Rettberg, 2010, 8-9.
[3] Rettberg, 2010, 9-10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti