keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Afganistanin tulevaisuus

Kuva: www.parliament.uk
Viime viikolla tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä kun avasin tämän blogin. Ensimmäinen kirjoitukseni käsitteli hyvin lyhykäisesti Afganistania, kysyen mitä transition jälkeen. Vuosipäivän kunniaksi on mielekästä palata tuohon aiheeseen ja pohtia, onko Afganistanilla tulevaisuutta.
 
Nato-elämän päättyminen lähestyy uhkaavaa vauhtia. Nyt viimeistään on hiottava viimeisetkin suunnitelmat Afganistanin tasapainottamiseen. Suunnitelmat eivät kuitenkaan yksin riitä, vaikka hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Afganistanin tapauksessa tämä sanalasku on kuitenkin vain hyvä aie, sillä valoisa tulevaisuus edellyttää enemmän tekoja kuin sanoja.
 
Sanoista ja tekojen suhteen Afganistanin presidetti Hamid Karzai kävi taannoin Helsingissä lirkuttelemassa suomalaisinvestointien perään. Hyvä niin, sillä Suomella olisi paljon osaamista annettavana muun muassa kaivosteollisuuden suhteen. Suomen mahdollinen panos, sen tärkeydestä huolimatta, on kuitenkin kuin vain pisara meressä kun puhumme Afganistanin tarpeista taloudellisen kehityksen vauhdittamiseksi. Tästä näkökulmasta ja henkilökohtaisista intohimoista johtuen Afganistanin tulevaisuuden kannalta onkin mielenkiintoisempaa seurata mihin esimerkiksi Afganistanin ja Kiinan väliset suhteet kehittyvät.
 
Kiinan suhteen on epätodennäköistä, että se tekisi suoria investointeja turvallisuustilanteen parantamiseksi. Siitäkin huolimatta, että Afganistanin ajautuminen kaaokseksi ei ole myöskään rajanaapurina elävän Kiinan intressi. Todennäköisempää on, että Kiina jatkaa työtään taloudellisen kehityksen osalta investoiden win-win-logiikkansa nojalla etenkin energia- ja kaivosteollisuuteen.  Tämän lisäksi Kiinalta soisi odottaa vahvempaa johtajuutta edistää Afganistanin statusta potentiaalisena investointikohteena. Haasteita tälle promoamiselle toki on, sillä Kiinan omat projektitkaan esimerkiksi öljyn suhteen Amu Daryassa eivät ole edenneet täysin ongelmitta.
 
Talous ei toki ole ainut seikka, jonka saralla Afganistanilla on työstettävää. Turvallisuus tulee olemaan jatkossakin suuri huolenaihe Afganistanin tulevaisuudelle. Uhka ajautua sisällissotaan kansainvälisten joukkojen vetäytyessä on huolestuttavan todennäköinen. Kehityksen kannalta turvallisuus on avaintekijä ja siitäkin huolimatta, että presidentti Karzai pyyhältää pitkin maailmaa luomassa taloussuhteita, vaatii Afganistanin kehittyminen vahvaa luottoa myös kansan keskuudesta. Pelkillä ulkomaisilla investoinneilla ei rakenneta kestäviä ratkaisuja.

Halua Afganistanin kehittämiseen kansan keskuudesta toki löytyy, mutta turvallisuustilanteen mahdollinen heikkeneminen, korruptio ja valtiohallinnon yleinen kyvyttömyys ajaa afgaaniliikemiehiä myös pohtimaan ratkaisuja maastapoistumiseen. Puhumattakaan siitä, että samat seikat tekevät Afganistanista heikon sijoituskohteen myös ulkomaisten investointien ja kauppasuhteiden näkökulmasta.

Kaikki ei kuitenkaan ole täysin toivotonta, sillä positiivista viestiä Afganistanin tulevaisuudesta kertoo muun muassa Asia Foundationin kyselytutkimus  afgaanien näkemyksistä. Vaikka huoli turvallisuudesta ja työttömyyden ahdinko muodostavat ydinongelmat tavallisen kaduntallaajan elämässä, usko oikeaan suuntaan etenemiseen kasvaa vuosi vuodelta. Pienin askelin, mutta kuitenkin. Tämän lisäksi etenkin afgaaninuoret tuntuvat kantavan huolta maansa tulevaisuudesta mutta myös intoa sen kehittämiseen. Nuorissa on tulevaisuus, kuten sanotaan, ja afganistanissa he ovatkin avainasemassa noin 65 prosentin väestöstä kuuluessa alle 25 -vuotiaisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti