”Erinomaisinta ei siis ole sata taistelua ja
sata voittoa, vaan vihollisen kukistaminen taistelutta.” - Sun Tzu
Ennen kaikki
oli paremmin. Sun Tzun opeista huolimatta, sodankäynnin perusmenetelmänä mentiin mm.
pellolle seisomaan ja käytiin vastapelurin kimppuun väsytystaistelun merkeissä.
Nyt sodasta on tullut valkokauluspeliä, jossa taisteluita johdetaan
toimistoista ja menetelmänä käytetään muutakin kuin fyysistä väkivaltaa ja
asevoimaa. Toki moderni sodankäynti hyödyntää edelleen myös perinteisiä
menetelmiä, mutta niiden rinnalle on noussut valkokaulustaktiikan jalostuneina
muotoina esim. kybersodankäynti ja taloudelliset pakotteet eli sanktiot.
Taloudelliset
pakotteet ovat ennen kaikkea vallankäytön muoto. Siinä missä perinteinen
sodankäynti perustuu valtaan väkivallan kautta, ovat taloudelliset pakotteet
sodankäynnin näkökulmasta jotain uuden imperialismin ja liberaalin rauhan (tai
sodan) väliltä. Imperialismia siksi, että pakotteiden muodossa niillä pyritään
kontrolloimaan määriteltyä aluetta ja liberaalina siksi, että ohjaavana voimana
ovat tässä yhteydessä taloudelliset keinot. Sodankäynniksi taloudelliset
pakotteet voidaan lukea myös siksi, että sen sijaan, että niillä pyrittäisiin
vaikuttamaan poliittisen johdon toimintaan ne kuitenkin vaikuttavat kohdemaan kansalaisiin usein poliittista johtoa rankemmin. Tästä hyvänä
esimerkkinä on Iran, jolle Yhdysvallat ja EU:n ovat langettaneet pakotteet.
Iraniin
liittyen, kävin marraskuussa SaferGlobe Finlandin tilaisuudessa, jossa MEP Tarja Cronberg keskusteli EU:n yhteiseen
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyen myös Iranin pakotteista. Pakotteisiin
tai ylipäätään Iraniin liittyen MEP Cronberg korosti niin tilaisuudessa kuin
myös omilla nettisivuillaan mm. poliittisen vuoropuhelun Iranin kanssa olevan välttämätön. Olen tässä suhteessa MEP
Cronbergin kanssa samoilla linjoilla etenkin siksi, että nyt nämä alkusyksystä
Iranille langetetut sanktiot tuntuvat käytännössä kohdistuvan juurikin
tavallisten iranilaisten elämään kuin niiden tarkoituksenmukaiseen kohteeseen,
poliittiseen johtoon. Tähän ongelmallisuuteen liittyen mm. The Guardian uutisoi
miljoonien olevan vaarassa pakotteiden vuoksi, sillä pakotteet luovat esteitä sairaalatarvikkeiden
ja lääkkeiden, mutta myös mm. maidonkorvikkeen
saatavuuteen.
Kun
Yhdysvaltain ja EU:n keskeisin sanoma omissa ulkopoliittisissa linjoissaan on
demokratia ja ihmisoikeudet, on Iranin sanktioihin liittyen hyvä kysyä kuinka
pitkälle taistelu ydinaseohjelmasta voi mennä ihmisoikeuksien kustannuksella? Ylittääkö
kovan turvallisuuden, tässä tapauksessa ydinasevarustelun näkökulma, pehmeän
turvallisuuden, siis ihmiskunnan hyvinvoinnin, lähtökohdat? Tässä vaiheessa varmasti jokainen niin
realistisen koulukunnan ylpeä kannattaja kuin kaksinaismoralismista länsimaita
sormella syyttävä tutkija voi olla onnessaan. Olemme jälleen kerran päässeet
todistamaan ettei mikään ole niin upeaa kuin aseet, joiden suhteen koolla on
väliä kuin Cosmopolitanin lukijapalstan
kirjoituksissa.
Oleellista on
myös kysyä mikä tämänkaltaisten sanktioiden todellinen hyöty on tavoitteen
saavuttamiseksi. Kun Iranista asiaa kysytään, on vastauksena EU:n päätös
sanktioista puhtaasti typerää. Tämä
luonnollisesti ymmärrettävää argumentointia, jonka suhteen iranilaisjohtaja Ayatollah
Ali Khamene saattaa olla myös valitettavan oikeassa. Haasteita sanktioiden
vaikuttavuudelle suhteessa Iranin ydinohjelmaan luo etenkin se, että sanktiot
toimivat vain kun niitä mm. noudattaa tarpeeksi merkittävä joukko ja kun ne kestävät tarpeeksi pitkään. Tämän
myötä, Iranin nojautuessa hakemaan tukea Silkkitien maista, saattaa EU:n ja Yhdysvaltain pyrkimykset jäädä
puolitiehen. Ja puolitiehen etenkin siinä suhteessa, että ei varmasti kuulosta
kovinkaan tavoitteenmukaiselta, jos sanktioiden päällimmäisenä vaikutuksena on onnistuttu
aiheuttamaan ahdinkoa vain tavallisten iranilaisten elämään.
Entä mitä me
voimme siis oppia modernin sodankäynnin ulottuvuuksista? Kuten Sun Tzu aikanaan
sanoi; tärkeintä on kukistaa vihollinen taisteluitta. Ajatuksellisella tasolla emme siis ole
keksineet mitään uutta sinänsä. Tästä huolimatta väkivallattomana muotona,
sanktiot ovat oiva keino pyrkiä haavoittamaan vihollista itse kovinkaan riskialttiita
tai ihmishenkiä vaativia ponnistelua tekemättä. Kätevää siis tavallaan, joskin
kuten Iranin tapaus osoittaa, kovin monimutkaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti