tiistai 18. joulukuuta 2012

Modernin sodankäynnin ulottuvuuksia



Erinomaisinta ei siis ole sata taistelua ja sata voittoa, vaan vihollisen kukistaminen taistelutta.” - Sun Tzu

Ennen kaikki oli paremmin. Sun Tzun opeista huolimatta, sodankäynnin perusmenetelmänä mentiin mm. pellolle seisomaan ja käytiin vastapelurin kimppuun väsytystaistelun merkeissä. Nyt sodasta on tullut valkokauluspeliä, jossa taisteluita johdetaan toimistoista ja menetelmänä käytetään muutakin kuin fyysistä väkivaltaa ja asevoimaa. Toki moderni sodankäynti hyödyntää edelleen myös perinteisiä menetelmiä, mutta niiden rinnalle on noussut valkokaulustaktiikan jalostuneina muotoina esim. kybersodankäynti ja taloudelliset pakotteet eli sanktiot.

Taloudelliset pakotteet ovat ennen kaikkea vallankäytön muoto. Siinä missä perinteinen sodankäynti perustuu valtaan väkivallan kautta, ovat taloudelliset pakotteet sodankäynnin näkökulmasta jotain uuden imperialismin ja liberaalin rauhan (tai sodan) väliltä. Imperialismia siksi, että pakotteiden muodossa niillä pyritään kontrolloimaan määriteltyä aluetta ja liberaalina siksi, että ohjaavana voimana ovat tässä yhteydessä taloudelliset keinot. Sodankäynniksi taloudelliset pakotteet voidaan lukea myös siksi, että sen sijaan, että niillä pyrittäisiin vaikuttamaan poliittisen johdon toimintaan ne kuitenkin vaikuttavat kohdemaan kansalaisiin usein poliittista johtoa rankemmin. Tästä hyvänä esimerkkinä on Iran, jolle Yhdysvallat ja EU:n ovat langettaneet pakotteet.

Iraniin liittyen, kävin marraskuussa SaferGlobe Finlandin tilaisuudessa, jossa MEP Tarja Cronberg keskusteli EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyen myös Iranin pakotteista. Pakotteisiin tai ylipäätään Iraniin liittyen MEP Cronberg korosti niin tilaisuudessa kuin myös omilla nettisivuillaan mm. poliittisen vuoropuhelun Iranin kanssa olevan välttämätön. Olen tässä suhteessa MEP Cronbergin kanssa samoilla linjoilla etenkin siksi, että nyt nämä alkusyksystä Iranille langetetut sanktiot tuntuvat käytännössä kohdistuvan juurikin tavallisten iranilaisten elämään kuin niiden tarkoituksenmukaiseen kohteeseen, poliittiseen johtoon. Tähän ongelmallisuuteen liittyen mm. The Guardian uutisoi miljoonien olevan vaarassa pakotteiden vuoksi, sillä pakotteet luovat esteitä sairaalatarvikkeiden ja lääkkeiden, mutta myös mm. maidonkorvikkeen saatavuuteen.

Kun Yhdysvaltain ja EU:n keskeisin sanoma omissa ulkopoliittisissa linjoissaan on demokratia ja ihmisoikeudet, on Iranin sanktioihin liittyen hyvä kysyä kuinka pitkälle taistelu ydinaseohjelmasta voi mennä ihmisoikeuksien kustannuksella? Ylittääkö kovan turvallisuuden, tässä tapauksessa ydinasevarustelun näkökulma, pehmeän turvallisuuden, siis ihmiskunnan hyvinvoinnin, lähtökohdat?  Tässä vaiheessa varmasti jokainen niin realistisen koulukunnan ylpeä kannattaja kuin kaksinaismoralismista länsimaita sormella syyttävä tutkija voi olla onnessaan. Olemme jälleen kerran päässeet todistamaan ettei mikään ole niin upeaa kuin aseet, joiden suhteen koolla on väliä kuin Cosmopolitanin lukijapalstan kirjoituksissa.

Oleellista on myös kysyä mikä tämänkaltaisten sanktioiden todellinen hyöty on tavoitteen saavuttamiseksi. Kun Iranista asiaa kysytään, on vastauksena EU:n päätös sanktioista puhtaasti typerää. Tämä luonnollisesti ymmärrettävää argumentointia, jonka suhteen iranilaisjohtaja Ayatollah Ali Khamene saattaa olla myös valitettavan oikeassa. Haasteita sanktioiden vaikuttavuudelle suhteessa Iranin ydinohjelmaan luo etenkin se, että sanktiot toimivat vain kun niitä mm. noudattaa tarpeeksi merkittävä joukko ja kun ne kestävät tarpeeksi pitkään. Tämän myötä, Iranin nojautuessa hakemaan tukea Silkkitien maista, saattaa EU:n ja Yhdysvaltain pyrkimykset jäädä puolitiehen. Ja puolitiehen etenkin siinä suhteessa, että ei varmasti kuulosta kovinkaan tavoitteenmukaiselta, jos sanktioiden päällimmäisenä vaikutuksena on onnistuttu aiheuttamaan ahdinkoa vain tavallisten iranilaisten elämään.  

Entä mitä me voimme siis oppia modernin sodankäynnin ulottuvuuksista? Kuten Sun Tzu aikanaan sanoi; tärkeintä on kukistaa vihollinen taisteluitta.  Ajatuksellisella tasolla emme siis ole keksineet mitään uutta sinänsä. Tästä huolimatta väkivallattomana muotona, sanktiot ovat oiva keino pyrkiä haavoittamaan vihollista itse kovinkaan riskialttiita tai ihmishenkiä vaativia ponnistelua tekemättä. Kätevää siis tavallaan, joskin kuten Iranin tapaus osoittaa, kovin monimutkaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti