Miten köyhyys poistetaan?

Maailmanpankin uusi pääjohtaja Jim Yong Kim uskoo yhdessä tekemisen voimaan. Kim kirjoitti tiistaina blogissaan menestystarinastaan tuberkuloosin vastaisessa taistelussa, joskin tarinaa tärkeämpänä viestinä Kim haastaa kaikki osallistumaan köyhyyden poistamista pohtivaan keskusteluun. Ja tekemään sen vieläpä mediaseksikkäästi Twitterin tai Facebookin välityksellä.

 

Asiasta innostuneena päätin itse pohtia Kimin esittämää kysymystä What will it take to end poverty?. Ensimmäisenä ajatuksena tulee mieleen raha, joka kuitenkaan ei ole suoranainen ratkaisu asiaan. Tämän jälkeen nimittäin herää välittömästi mm. kysymys, mistä sitä sitten tulee, johon toivoisi löytyvän yhtä yksioikoinen vastaus kuin mistä vauvat tulee -kysymykseen; äidin mahasta. Kummallista kyllä, äidin maha -vastaus ei sinänsä ole kovin kaukana totuudesta, vaikkakin lisääntymisellä on sekä hyötyjä että haittoja. Hyötyjä siis ainakin siinä suhteessa, jos ajatellaan lasten tuovan muutoin merkittävää ilo elämään ja syntyvien lasten oletetaan kasvavan veronmaksajiksi.

 

Kuitenkin, lisää veronmaksajia -ajattelutavasta huolimatta tutkimukset ovat osoittaneet, että nimenomaan hedelmällisyysasteen lasku vaikuttaa positiivisesti talouteen. The Economistin Feast and famine -blogissa elokuussa julkaistun tekstin mukaan, hedelmällisyysasteella ja varallisuudella on jonkinlainen yhteys. Yhteys siksi, että korkeimman hedelmällisyysasteen maat ovat myös köyhimpiä ja alhaisimman hedelmällisyystason (muutamaa merkittävää poikkeusta kuten Kiinaa lukuun ottamatta) puolestaan rikkaimpia. Hedelmällisyysasteen merkitys johtunee tästä näkökulmasta siitä, että kun perheessä on vähemmän lapsia, vanhemmilla on paremmat mahdollisuudet sijoittaa esim. lasten koulutukseen, joka puolestaan lisää henkistä pääomaa. Tämän lisäksi naisten siirtyessä kotiäidin toimenkuvasta palkkatyön maailmaan, kokonaistyövoima kasvaa ja edistää talouskasvua. Toisaalta, tästä huolimatta alhaisella hedelmällisyysasteella on myös kääntöpuolensa; lyhyellä aikavälillä alhainen hedelmällisyys voi johtaa suurempaan eriarvoisuuteen.

 

Eriarvoistumiseen ja köyhyyteen liittyen on mielekästä puhua köyhyyden maantieteestä, josta mm. The Economist kirjoitti syyskuussa julkaistussa numerossaan. Artikkelin esittelemän tutkimuksen mukaan neljä viidesosaa maailman köyhistä elää köyhien valtioiden sijaan keskituloisissa valtioissa. Näiden valtioiden siirtyessä talouskasvun myötä kehitysmaista keskituloiseksi valtioksi, väestöön muodostuu köyhien vähemmistö. Ja koska näihin valtioihin lukeutuu mm. Kiina ja Intia, vähemmistökin tarkoittaa huomattavan suurta ihmisjoukkoa. Toisaalta, tätäkään tutkimusta ei voida pitää ainoana totuutena, sillä toiset tutkimukset ovat puolestaan osoittaneet, että keskituloiset valtiot tulevat edistymään kehityksessä ajan kuluessa, jolloin suurin osa maailman köyhyydessä elävistä on jälleen löydettävissä köyhimmistä kehitysmaista.

 

Näiden tutkimusten ja näkökulmien valossa on hyvä palata Maailmanpankin pääjohtaja Kimin esittämään haasteeseen. Mitä annettavaa minulla olisi keskusteluun köyhyyden poistamisesta? Olisiko syytä kannattaa esim. yhden lapsen politiikkaa korkean hedelmällisyysasteen tuomien haasteiden vuoksi vai miten köyhyys oikein poistetaan? Hetken asiaa pohdittuani, joudun vastaamaan tavallaan, etten tiedä, vaikka osaltaan uskon esim. kehitysmaista puhuttaessa osallistavalla kehitysyhteistyöllä olevan mahdollisuuksia köyhyyden poistamiseen. Tällä en kuitenkaan viittaa hedelmällisyyteen tai yhden lapsen politiikkaan, joskin maapallon kuormittumisen kannalta en lähtisi julistamaan hedelmällisyysasteen korottamisen suhteen. Lisäksi, jos nyt jotain muuta täytyisi linjata olematta poliitikko, haluaisin korostaa, ettei köyhyyden poistamisessa ole kyse vain talouskasvusta. Kuten Martha Nussbaum (2011) on teoksessaan Talouskasvua tärkeämpää todennut; talouskasvun voimistuminen ei ole demokratian edistämistä, eikä se myöskään suoraan luo terveyttä tai tuota koulutettua väestöä. Siitäkin huolimatta, että terveys ja koulutus eivät toki ole ilmaista hupia.

 

Tästä näkökulmasta köyhyyden poistamisessa on siis nähdäkseni kyse mahdollisuuksien luomisesta. Sellaisten mahdollisuuksien, jotka täyttävät tyytyväisyystavoitteet ja eivät siis ole vain välttämättömien perustarpeiden tyydyttämistä. Tähän liittyen kuitenkin muodostuu ikuisuusongelma oikeudenmukaisuudesta ja sen suhteellisuudesta, sillä esim. rahamäärällä X on eriarvoinen hyöty suhteessa sen käyttäjään. Köyhyydellä on monet kasvot, joka tulee oivasti esiin mm. köyhyyttä Suomessa kuvaavassa, Suomen Kuvalehden julkaisemassa, kirjoituksessa. Lisäksi, vaikka tulonjaosta puhuttaessa päästäisiin kuinka lähelle tasa-arvoisuutta tahansa, on aina olemassa henkilöitä, joilla on jotain suhteessa enemmän ja henkilöitä, joilla on vähemmän. Oli se sitten puhdasta rahaa tai jotain muita, esim. taitoihin tai lahjakkuuteen liittyviä apuja. Ja toisaalta, onko silloin rikas, jos ei koe tarvitsevansa mitään ja silloin köyhä, kun haluaa kaiken saatavilla olevan?